Vitsi

Hahhah, eilen se tapahtui. Keksin maailman parhaan musavitsin. Ja tämähän on juuri oikea paikka julkaista se!

Mitä eroa on lauseilla "Shit hits the fan" ja "Shit hits a fan"?
Toinen on sanonta ja toinen on GG Allinin keikka!

JESJES HAHAHAHAH! BITE IT YOU SCUM!

Pohjustusta haukuille

Siitä on tosiaan kulunu jo jonkun aikaa kun Laali kertoi mulle tästä blogi-ideasta ja pyysi mukaan kirjottamaan. Olin alkuun vähän skeptinen ja mukana tyylillä "no katotaan ny.."
Sitten rupesin tahtomattanikin miettimään musiikkia ja bändejä jota inhoan ja niitähän alkoikin sitte löytymään, koko juttu kaatuikin siihen etten osannut valita kenet haukun ekana, kaikista hyvistä vaihtoehdoista. Runsauden pula ja valinnan vaikeus - tuo nyky-yhteiskuntamme kompastuskivi.

Mietin usein kuinka kyllästynyt oon puhumaan musiikista. Silti löydän itseni päivittäin analysoimasta jotain piisiä tai bändiä jollekin tai jonkun kanssa ja useimmiten vielä omasta aloitteestani. Mutta mulle analysointi on aina tärkeetä, pitää aina tehdä selväksi minkä takia tykkään jostakin tai joku kuulostaa ihan hirveeltä paskalta, koska useimmiten niissä ei oo mitään tiettyä kaavaa tai edes järkeä.

Musiikin kohdalla makuasioista kiistely on niin helppoa! Mikään muu kulttuurin muoto ei oo niin helposti ihmisten ulottuvilla ja nopeasti sisäistettävissä. Miettikää nyt vaikka kirjoja ja leffoja, et voi 5 minuuttia myöhemmin jo keskustella (haukkua) niitten toistuvuudesta tai väsyneisyydestä.

Enemmän kun musiikista puhumista mä inhoan musiikkiblogeja eli tästä on tulossa mielenkiintoinen matka. Yritän ny vetää itteni kanssa pitkää tikkua ja päättää, mistä avaudun ekana.

Kylmä ja tunteeton, on ku Martina Aitolehden häät

Noniin, ei mitään kiirettä näiden helvetin "päivitysten" kanssa, ei näköjään joo.

Tässä olis tosiaan levy, joka joutuu tänne blogiin yksinkertaisesti sen takia, että se saa olon tuntumaan niin pahalta.

Pyhimys - Paranoid

Tähän alkuun haluan, sanoa, että karsastin ihan perkeleesti tätä levyä aikasemmin. Kuulin julkaisuaikoihin yhen biisin radiosta ja se oli semmosta huumepsykoosia, että lähinnä ahdisti, mutta ei sykähdyttänyt juuri yhtään, kun en itse ole hirveästi ryyneihin koukussa. Tämän uuden vuoden ekalla viikolla tuli kuitenkin otettua tämä levy käteen ja voi vittu, ensimmäinen kuuntelukertakin oli jo niin järkyttävä, että ei tiedä oisko pitänyt itkeä vaiko vittu karjua. Alussa jäi aivoihin vaan ihan helvetin musta möykky, että kuinka ankeaa voi elämä kertakaikkiaan ollakaan. 13 biisiä, joissa vaan kritisoidaan elämää ja elämistä. Pahintahan tässä nyt olikin juuri se, että ensimmäistä kertaa synkkä räppi ei kerro narkkareista, rikollisista ja syrjäytyneistä tai siitä, kun poliisi tappoi mun kaverin sedän vaan pelkästään siitä, että tunne-elämä kylmenee, arki on järkyttävää itseääntoistavaa paskaa ja mikään ei enää ikinä tule muuttumaan. Voitte vaan kuvitella, kuinka saatana kolahtaa tommonen paska itse allekirjoittaneeseen. joka istuu sohvalla päivät pitkät, silloin kun ei ole töissä ja ahdistuu just siitä, että elämä on vaan tylsää, ei niinkään tappavan tuskaista, ei edes sitä.

Biisejä on sinänsä ihan helvetin vaikea ruveta erittelemään ja analysoimaan esimerkiksi nimien takia, mua ei saatana huvita yhtään kertoa #01 Paranoidista ja sen jälkeen tulevasta #02 Paranoidista. Biiseissä käydään kuitenkin läpi edellämainittujen seikkojen vuoksi myös ihmisen luotettavuutta (joka on vitun huono), suomalaisen rap-henkilöitymän kritisointi(joka on vitun jees, koska Suomi-rap on paskaa suurilta osin), alemmuuskompleksia, psykoottisuutta, unohtumista, murehtimista, pessimistisyyttä ja tietenkin petetyksi, jätetyksi, tapetuksi, hylätyksi, raiskatuksi, nolatuksi, silvotuksi, hirtetyksi ja yllätetyksi joutumista.

Parista biisistä on kyllä erikseen pakko mainita. Nämä biisit ovat kymmenes sekä kahdestoista biisi. Kaikkien pitäs jo nimet kyllä tietää. Kymppibiisissä on aika hektinen meno, siinä alkaa olla jo nihilismi sitä luokkaa, että tulee ihan Downward Spiral -meiningit mieleen, ei ehkä musiikillisesti, mutta tuleepahan kuitenkin. Siinä räjäytetään koulut, kirkot, virastot, pankit, museot ja tietysti oikeuslaitos. Syyksi näille on kappaleen kertojan asenne, vittuun se ja vittuun se, esimerkiksi vittuun säännöt.

Toiseksi viimenen biisi on taas aeeevan älytön, jumalauta. Se kehottaa heittämään vittu huumoria kaikesta, vaikka kaikki ois perseestä. Siinä kun on ykstioista biisiä on itketty, niin pyydetään nauramaan, niin kaikki ei olisi niin paskaa. No, onneksi kertsi palauttaa edes vähäsen maan pinnalle: "Elämä on kaunista,  kun pääsee siitä taudista, elämisestä, kun sitä ei vittu kestä". Nyt mä ymmärsin siis mistä oli kyse.

Nojoo, loppusanoiksi täytyy sanoa, että tämä levy on yksi parhaimmista kotimaisista rap-levyistä, ainakin tällä hetkellä. Ihan uskomatonta paatosta ja ihan uskomatonta ankeutta. Ja ainoa syy, miksi se joutui tänne blogiin on kätketty arviointinimikkeeseen.

Saa olon tuntumaan paskalta

Apulanta - Plastik

Noniiin! Milläpä muullakaan voisi lyödä paskan musiikkiblogin tulille, muutakun Apulannalla? Elikkä ensimmäisenä tämän blogin hellään syleilyyn pääsee Apulannan viides levy Plastik (2000). Suurin syy miksi valitsin tämän bändin on se, että vaikka Apulanta ei ikinä olekaan mitenkään erityisen hyvä ollutkaan, niin tästä levystä alkoi kyllä heidän varsinainen musiikillinen alamäki, rappiotila, degeneroituminen.

Tämän rappiotilan ja tekotaiteellisuuden ennusmerkit näkyvät jo hyvin Plastikia edeltävällä Aivan kuten kaikki muutkin -albumilla, mutta tuossa tekeleessä oli vielä jäljellä huomattavasti enemmän karheutta, kuin kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneellä Plastik-paskalla. Tällä levyllä alkoi myös Apulanta-orkesterin kitaroiden ominaissoundien katoaminen. Ysäripunkkitara olikin muuttunut Pro-tools-efekti-paskaksi koneellisuudeksi.

Levy alkaa Toni Wirtasen herkistymisellä ja aivan kömpelöllä runoilulla varustetulla Tervetuloa-kappaleella.. "Tervetuloa mun maailmaan, ja niin sä astuit silmukkaan", ehh... Kamalaa ja älyttömän kömpelöä, kitarat muistuttavat paskaa ja sliipattua suomirockia, jota nyt ei juuri kukaan täysjärkinen kuuntele. Biisin rakenne on melko tavanomainen, säkeistö, kertsi, säkeistö, ja aivan kamala rauhallinen lyhyt kohta, jossa Tonilla on äänessä hieno efekti, tosi hieno, joo, ja vähän kertsiä loppuun jne.

Levyn toinen biisihän on jo kaikille tuttu Käännä se pois -hitti. Alkaa hienosti tämmöisellä viheltämisellä ja siitähän sitten lähteekin sitten melodia heti soimaan jousilla varustettuna, kuinka mahtavaa ja kekseliästä! Viimeistään puolen minuutin jälkeen alkaa jo mietiskelemään, että mitäs vittua? Jousilla hyystetty riffittely vaihtuu rauhalliseen säkeistöön, jossa Wirtasen ääni on aivan kamalan kuuloinen, efektoitu päin helvettiä, korviin sattuu, ihana kitara muuten taustalla.. Ja siitä lähtee "tiedän että tiedät sen........ Käännä se pois, käännä se pois." Käännä se vittu hiljemmalle, pliis! Luojan kiitos nyt se kertsi loppu... mitä helvettiä taas kamala säkeistö? Tämän säkeistön siirtyminen kertsiin onkin jo suorastaan upea! Vähän lisää efektiä ja "Onnelliset tunnit alkaa viimein väsyttää...." Kuulostaa ihan paskalla nauhotetulta ähkimiseltä tuo tuollainen.

Näiden kahden biisin kiduttamana taidankin turvautua jokaisen hyvän musiikkikriitikon käyttämään keinoon, ns. rykelmöintiin. Loput biisit jatkaa paskuudessaan samaa rataa, enkä edes oikeastaan jaksa kuunnella kokonaan sellaisia ikivihreitä biisejä kuten "Turvallista matkaa helvettiin" tai nopea ja vauhdikas punk-henkinen ja kamala "Terä". Päällimmäisenä levyn loppupuolelta jää enää mieleen hitit Ei yhtään todistajaa ja Maanantai, jotka eivät yksinkertaisesti ole hyviä, koska kaikki on niin pielessä. Muistakaa myös kuunnella kappale Tyhjää ikkunasta, siinä on sellaiset sirkkelikitarat, että heikoimpia hirvittää. Hyi hyi!

Haluaisin loppuun kuitenkin sanoa, että Apulanta ei ole 2000-luvulla ikinä kuulostanut näin hyvältä.

Peruspaskaa

Äärimmäisen ylimielistä kirjottelua paskasta musiikista

Hei vaan tulevat lukijat!
Tämän blogin tarkoitus on haukkua paskaa, hajutonta, mautonta ja saatanan moneen kertaan kuultua musiikkia. Se, mikä määritellään tuollaiseksi musiikkikuraksi on taas täysin kirjoittajan päätettävissä. Tämä ei ole paskan musiikin blogi, tämä on paska musiikkiblogi.

Arvosteluasteikot, jotka eivät ole ns. paskuusjärjestyksessä, ovat seuraavat:
-biisin perusteella paskaa
-parin biisin perusteella paskaa
-täyttä paskaa
-peruspaskaa
-ihan kamalaa paskaa, mutta kuuntelin loppuun, koska olen masokisti
-niin paskaa, että hyvää